keskiviikko 28. helmikuuta 2007

banaanikakku





Banaanikakku a`la apso





Pohja:



5 munaa



2 dl sokeria



2 ½ dl vehnäjauhoja



1 tl leivinjauhetta



1. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää
keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi.



2. Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle ja paista 200
asteessa 13 minuuttia.



3. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille.



4. Vuoraa suurehko suorakaiteen muotoinen leipävuoka
kelmulla ja leikkaa torttulevy neljäksi suikaleeksi, laita yksi suikaleista
pohjalle ja kostuta hieman maidolla.



Väliin:



noin. 200g vadelmahilloa



2 dl vispikermaa



3 rkl tomusokeria



1. Vaahdota kerma ja sekoita lopuksi joukkoon sokeri
varovasti.



2. Levitä hilloa kostutetulle pohjalle ja levitä sen jälkeen
kermavaahtoa hillon päälle, jatka kakun kokoamista samalla periaatteella kunnes
kakkulevyt on käytetty(Älä laita täytettä päällimmäisen levyn päälle)



Päälle:



150g voita



2 ½ dl tomusokeria



¼ dl maitoa



1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää maito
edelleen vatkaten.



2. Levitä kreemiä kauttaaltaan vuoasta kumotun kakun
pinnalle ja reunoille.



Kuorrute:



noin. 500g keltaista marsipaania



1. Kauli marsipaani ja levitä levy kakun päälle, koristele
sulatetulla suklaalla





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti