sunnuntai 31. elokuuta 2008

Susu Pie





Tässäpä hieman suomiystävällisemmäksi muunneltu ohje snickers piesta. Snickersien tilalle ovat hyökänneet susu-palat, nuo ihanat suklaanamit irtokarkkiosastolta. Susupalat eivät ehkä toimineet aivan yhtä hyvin kuin snickersit. Tulen luultavasti testaamaan tähän superhyvään herkkupiirakkaan muitakin suklaita, vaikkapa Daimia, pätkiksiä, Da capoja... Testattu on siis jo snickersseillä, susupaloilla ja myöskin marseilla. Tuosta mars versiosta en kuvaa napannut, kun jollain oli taas niin kova kiire maistamaan piirakkaa, että leikkas sitä liian lämpimänä, joten tuloksena oli suklaan vuolas valuminen lautaselle. Nyt maltoin onneksi odottaa tarpeeksi kauan, eikä moista katastroofia päässyt sattumaan.


Susu Pie



 



Pohja:



275 g
Digestive-keksejä jauhettuna



125 g voita
sulatettuna



Sekoita kaikki ainekset kulhossa sekaisin. Painele halk. 24
cm irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille (vuoan pohjalle kannattaa laittaa
leivinpaperia). Laita jääkaappiin.



Suklaakerros:



125 g voita



125 g maitosuklaata



5 rkl vehnäjauhoja



1 rkl kaakaojauhetta



1 ¼ dl sokeria



1 muna



1 keltuainen



(1 tl vanilja-aromia)



250 g
susupaloja,  noin sentin palasiksi
leikattuna



Sekoita jauhot ja kaakao kulhossa. Sulata suklaa ja voi
vesihauteessa, laita seos jäähtymään. Vaahdota muna, keltuainen ja sokeri
kuohkeaksi vaahdoksi. Kaada jäähtynyt suklaaseos munavaahdon joukkoon. Siivilöi
joukkoon jauhot. Kaada keksipohjan päälle ja paista 175 asteessa 15 min, anna
jäähtyä. Asettele susupalat päälle.



Tuorejuustokerros:



200 g tuorejuustoa



1 1/4 dl sokeria



1 muna



1 valkuainen



Vatkaa tuorejuusto ja sokeri tasaiseksi seokseksi, lisää
muna ja valkuainen. Vatkaa kuohkeaksi. Kaada susupalojen päälle ja paista 175
asteessa, kunnes seos on saanut pintaan hieman ruskeaa väriä. Laita kylmään
kiinteytymään.



Kuorrutus:



200 g
hasselpähkinäsuklaalevitettä (Rainbow)



Sulata levitettä mikrossa sen verran, että se on helposti
levittyvää. Levitä ohut kerros kakun pinnalle, veistä tai lastaa apuna
käyttäen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti