tiistai 6. tammikuuta 2009

Donitsit



Donitseja samalla, hyväksi havaitulla Sitruumarengin ohjeella. Kannattaa ottaa tämä donitsiohje ehdottomasti talteen. Osan kierittelin sokerissa. Osassa on voi-sitruunanmehu-tomusokerikuorrutus.



Donitsit

2 munaa
1 dl sokeria
1 dl maitoa
1 dl kermaa
1/2 dl sulatettua rasvaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 tl vanilliinisokeria

Paistamiseen: Öljyä


Pinnalle: Mansikka- suklaa- ja tavallista tomusokeria,
elintarvikeväriä, sitruunajauhetta tai sitruunamehua, nonparelleja.

Vatkaa Munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon  maito, kerma ja jäähtynyt rasvasula.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen noin 1 cm:n paksuiseksi levyksi.
Ota levystä juomalasilla tai muulla muotilla pyöreitä levyjä. Tee reikä keskelle pienemmällä muotilla.
Kypsennä leivonnaisia padassa/rasvakeittimessä (180 astetta) molemmilta puolilta noin 2 minuuttia.
Ota donitsit reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti