sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Saksanpähkinä-kerroskakku

 
Tätä ohjetta olen kokeillut aikaisemmminkin ja todennut sen todella hyväksi. Siksi päätin laittaa siitä postauksen blogiini. En muista, mistä olen ohjeen napannut, mutta jostain toisesta blogista se taisi olla. Ensimmäisellä kerralla käytin pekaanipähkinöitä ja tällä kertaa saksanpähkinöitä. Tähän voi laittaa sellaisia pähkinöitä joista itse pitää.

Kakkutaikina
100 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
4 1/4 dl (275 g) vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 ruokasoodaa
200 g kermaviiliä
1/2 dl vettä

Pähkinäseos
2 dl saksanpähkinöitä
1/2 dl sokeria
1 tl kanelia

Hienonna saksapähkinät veitsellä karkeaksi rouheeksi. Sekoita saksanpähkinärouhe, sokeri ja kaneli kulhossa.

Kakkutaikinan valmistus
1. Voitele ja jauhota suorakaiteen muotoinen kakku/leipävuoka. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja ruokasooda keskenään.
3. Sekoita kermaviili ja vesi keskenään.
4. Vaahdota pehmeä voi ja sokerit keskenään. Lisää munat joukkoon yksitellen, koko ajan vatkaten. 
5. Kääntele vaahdon joukkoon vuorotellen keskenään sekoitettuja kuivia aineita ja kermaviili-vesi seosta.
6. Kaada puolet taikinasta vuokaan ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele taikinan pinnalle puolet pähkinäseoksesta (lusikalla). Tämän jälkeen levitä loput taikinasta pähkinäseoksen päälle. Ripottele taikinan pinnalle loput pähkinäseoksesta. Paista kakkua uunin alatasossa noin 1 h -1h ja 15 minuuttia. Huom kakun pinta täytyy peittää foliolla noin puolen tunnin paiston jälkeen, muuten pinnalla olevat pähkinät palavat.

Kakun väliin tulee herkullista pähkinäseosta

...Ja myös pinnalle
Tältä kakku näyttää uunista ottamisen jälkeen. Meinasi käydä vuoka pieneksi.

Ja kakku on niin hyvää, että sitä itseäänkin hymyilyttää :D

maanantai 12. marraskuuta 2012

Vadelmainen ricotta-juustokakku

Tämä juustokakku on koostumukseltaan erittäinen ilmava. Pohjana on perus digestivepohja. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut päällä kiillettä, vaan pelkästään tuoreita vadelmia. Itse suosin aina kiillettä kakkujen päällä, joihin tulee marjoja. Tällöin marjat eivät vetisty niin pahasti, varsinkaan jos käyttää pakastemarjoja, kuten tässä tapauksessa. Lisäsin täytteeseen myös sellainen twistin, että vatkasin valkuaiset ja lisäsin ne lopuksi varovasti täytteen joukkoon. Tästä syystä täyte kohoaa uunissa enemmän ja lässähtää uunista ottamisen jälkeen. Tämä ei minusta haittaa ollenkaan, koska tällöin keskelle syntyy sopiva kuoppa, jonka voi täyttää marjoilla. Ajan myötä pohja kostuu jonkin verran, mutta niin käy juustokakkujen tapauksessa melko usein.

Pohja:
150 g digestive keksejä
50 g voita
Vuoraa halk. 20 cm irtopohjavuoka kauttaaltaan leivinpaperilla. Hienonna digestivet hienoksi jauheeksi ja lisää joukkoon sulatettu voi. Sekoita ainelset huolellisesti keskenään. Painele seos vuoan pohjalle. Anna pohjan kovettua jääkaapissa täyteen valmistuksen ajan. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

Täyte:
500 g Ricottajuustoa
200 g ranskankermaa
3 keltuaista
1 rkl hunajaa
175 g sokeria
2 tl vaniljasokeria
100 g vadelmia
3 valkuaista
Sekoita Ricotta, ranskankerma, keltuaiset, hunaja, noin 125 g sokerista ja vaniljasokeri tasaiseksi massaksi esim. sähkövatkaimella. Hienonna vadelmat haarukalla hieman pienemmiksi paloiksi ja sekoita täytteen joukkoon. Vatkaa valkuaiset ja 50 g sokeria pehmeäksi vaahdoksi. Kääntele vaahto varovasti täytteeseen. Ei haittaa vaikkaa täytteeseen jää hieman valkoisia raitoja. Kaada täyte vuokaan. Jätä kuitenkin kohoamisvaraa noin 2 cm. Jos täytettä jää yli niin se maistuu hyvältä myös paistamattomana:). Paista noin 1 tunti tai kunnes täyte tuntuu jämäkältä, mutta keskeltä kuitenkin hieman höllyvältä. Anna jäähtyä

Päällinen:
Vadelmia
1/2 dl hyytelösokeria
1 dl vettä
Asettele vadelmat täytteen päälle haluamallasi tavalla. Valmista kiille pakkauksen ohjeen mukaan. Lusikoi kiilletä vadelmien päälle. Laita kylmään vetäytymään.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Oreo Truffle Brownies

Oreo Truffle Brownies eli suomeksi väännettynä Domino-Tryffeli-Browniet tai jotain sinnepäin. Alunperin oli aikomukseni tehdä jotain leivonnaista, johon tulisi Domino-keksejä jossain muodossa. Lähdin metsästämään reseptiä googgelista hakusanalla Oreo cheesecake. Monen mutkan kautta päädyin näihin pieniin suklaisiin herkkuihin, vaikka ajattelin, että nyt teen jotain, johon ei suklaata tule, mutta toisin kävi. Ohje kuulosti niin erilaiselta, että sitä oli pakko kokeilla. Kuorruteosuus vaikutti hyvin mielenkiintoiselta, sillä se muistutti cookie-pops taikinaa(en ole kylläkään koskaan tehnyt niitä, katsellut vain reseptejä). Pieni pala näitä riittää taltuttamaan makeanhimon. Kuten nimestä voi päätellä nämä ovat jotain tryffelin ja brownien väliltä. Niin ja se kuorrute oli tosi hyvää... Alkuperäisen ohjeen voi katsastaa täältä

Pohja:
290 g tummaa suklaata (noin 50%:sta)
190 g voita
265 g sokeria
4 munaa
1/4 tl suolaa
200 g vehnäjauhoja

Kuorrutus:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
22 kpl Domino-keksiä (käytin Rainbown vastaavia)

Koristeluun:
50 g valkoista suklaata 
50 g tummaa suklaata

1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vuoraa suorakaiteen muotoinen uunivuoka (käytin noin 24 cm*29 cm kokoista vuokaa, mutta pienempikin käy) kauttaaltaan leivinpaperilla. Laita voi ja suklaa kattilaan ja sulata miedolla lämmöllä.

2. Kun voi-suklaaseos on sulanut ja tasainen, kaada se suurempaan leivontakulhoon.

3. Lisää joukkoon sokeri ja sekoita.

4. Lisää joukkoon munat yksi kerrallaan ja sekoita taikina tasaiseksi lisäysten välissä.

5. Siivilöi jauhot ja suola taikinaan. Sekoita massa tasaiseksi, mutta älä vaivaa.

 6. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 10 minuuttia, jonka jälkeen vähennä lämpöä 150 asteeseen. Anna paistua vielä 15 minuuttia. Paistoaika riippuu paljon vuoan koosta ja siitä, kuinka kypsästä taikinasta pitää. Näillä ajoilla itse onnistuin melko hyvin. 

7. Anna pohjan jäähtyä vuoassa. Kumoa jäähtynyt pohjalevy alustalle siten, että paistopinta tulee ylöspäin.

8. Hienonna Dominot joko monitoimikoneella tai veistellä hienoksi. En omista monitoimikonetta, joten tein käsipelillä. Palakoko jäi melko krouviksi, mutta hyvää oli silti. Monitoimikoneella saa hienompaa jauhetta aikaiseksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi. Seosta saa vatkata melko paljon, jotta keksin täytteet ja tuorejuusto suolautuvat yhteen. Seos kuitenkin muuttuu tasaiseksi, kun tuorejuusto lämpenee vatkatessa huoneenlämpöiseksi. Voit toki olla viisampi kuin minä ja ottaa tuorejuuston huoneenlämpöön hyvissä ajoin.

9. Tällaiselta kuorrute näyttää sekoituksen jälkeen. (Pahoittelen kuvan huonoa laatua)

10. Kuorrute levitetään pohjan päälle lastalla, veitsellä tai millä itse parhaaksi näkee. Laita kakku jääkaappiin vetäytymään, jotta kuorrute kovettuu ja on helpompi leikata paloiksi.

11. Paloittele kakku (kuuma veisi helpottaa leikkaamista) ja kuorruta suklaalla. Itse toimin seuraavalla tavalla. Laitoin suklaan minigrippussiin. Sitten laitoin pussin lautasen päälle ja lämmitin mikrossa. Lämmitin minigrippussia vähän kerrallaan ja sekoittelin välillä. Kannattaa olla tarkkana ettei pussi sula, eli lämmitä hetki kerrallaan ja sekoittele välillä. Suklaan voi toki sulattaa vesihauteessa ja kaata sitten sulaneen suklaan minigrippussiin. Itse pidän mikrotaktiikasta, koska se säästää vaivaa ja energiaa. Lisäksi ei tule tiskiä.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Porkkanakakku

 
Pitkästä aikaa tuli kokeiltua uutta porkkanakakkureseptiä ja vieläpä varsin onnistuneesti. Pitkään olin luullut, että Sigridin porkkanakakkua parempaa ei olekaan, mutta tämän jälkeen täytyy miettiä rankingia uudestaa. Pohja on todella mehukas ja paranee saatuaan maustua päivän jääkaapissa. Kuorrutus on raikas ja tasapainottaa mukavasti pohjan makeutta. Muskottipähkinän jätin pois ja kuorruteeseen käytin vain puolikkaan sitruunan mehun, joka mielestäni oli aivan riittävä määrä. Jos mehua olisi laittanut enemmän, niin koostumus olisi muuttunut liian juoksevasti. Kannattaa myös ottaa huomioon sitruunan koko. Oma sitruunani oli melko pieni. Vuokana käytin halk. 24 cm irtopohjavuokaa, jonka pohjan ja reunat vuorasin leivinpaperilla. Ohje on peräisin Maria Öhrnin samaisesta Pehmeät suklaakakut kirjasta, kuin alla oleva suklaavaahtotorttukin.
 

tiistai 23. lokakuuta 2012

Suklaavaahtotorttu

Tämä ohje on peräisin Maria Öhrnin kirjasta Pehmeät suklaakakut. Ohjettanoudatin melko orjallisesti, mutta After Eight-suklaan korvasin Pirkan minttusuklaarakeilla (laitoin 60 g), jotka pilkoin veitsellä melko krouviksi paloiksi. Täyte on koostumukseltaan jämäkkää ja mureaa. Pohja jää mukavan kosteaksi ja onkin kakun makeampi osuus. 
 
Käytin halkaisijaltaan 22 cm irtopohjavuokaa. Reunat ja pohjan vuorasin leivinpaperilla, mikä helpottaa kakun irroittamista siististi vuoasta.
Pohja valmiina menossa uuniin.
Paistunut pohja.
Minulla on tapana sulattaa suklaa mikrossa. Laiton suklaan kulhoon ja lorautin joukkoon hieman kermaa (varmaan reilut 1/2 dl), sitten vain kuumennetaan täydellä teholla vähän kerrallaan välillä sekoittaen. Jos haluaa ottaa varman päälle, niin kannattaa sulattaa vesihauteessa. Pilkottuja minttusuklaarakeita en siis kuumentanut vaan lisäsin ne sulaneen seoksen joukkoon.
Mousse levitetty jäähtyneen pohjan päälle. Ei muuta, kuin jääkaappiin jähmettymään...

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Tervehdys

Minäkin päätin  vihdoin siirtää blogini vuodatuksesta bloggerin. Kaikissa ohjeissa ei edelläänkään näy kuvia, koska vuodatus onnistui ne jotenkin sössimään bittiavaruuteen. Mutta jatkossa päivitykset löytyy siis täältä, kun niitä harvakseltaan tulee.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Chocolate chip cookies 2.0




Tämä ohje löytyykin täältä jo, mutta päivitin ainesosien määrä hieman järkevämmiksi, Suomalaiseen mitta-asteikkoon sopiviksi. Ohjetta voi varioida mieleisekseen käyttämällä eri suklaata ja pähkinöitä. Osan tummasta suklaasta voisi korvata valkoisella suklaalla, olisi varmasti hyvää. Myös paistoaikaa kannattaa seurata ja paistaa sitä vähemmän aikaa, mitä pehmeämmistä kekseistä pitää. Kaikkea ei myöskään tarvitse paistaa kerralla, vaan osan voi kääriä kelmuun, pakastaa ja paistaa myöhemmin.

CCC 2.0

200 g voita tai margariinia

120 g sokeria

120 g fariinisokeria

1/3 tl suolaa

2 munaa

240 g vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

200 g tummaa suklaata rouhittuna

75 g pekaanipähkinöitä rouhittuna





1.Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Ota munat huoneenlämpöön. Rouhi pähkinät ja suklaa. Sekoita jauhot ja sooda keskenään.

2. Vaahdota pehmeä voi, sokerit ja suola. Lisää munat yksi kerrallaan vatkaten.

3. Kääntele joukkoon suklaa- pähkinärouhe ja siivilöi jauhot sekaan. Älä vaivaa taikinaa liikaa.



Ota taikinasta pieniä tai isoja nokareita ja pyöritä palleroiksi. Paina pallerot litteiksi ja paista kunnes keksit ovat saaneet hieman väriä.





Ja tässä keksit paiston jälkeen. Kuten kuvasta näkyy, keksit leviävät jonkin verran.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Leikkikoululaisen juhlakakku


Tämän kakun ohje on peräisin Anna Bellin kirjasta nimeltä Upeat kakut. Suosittelen kokeilemaan, jos haluat vaikka vaihtoehdon mokkapaloille. Itseäni kyseisessä kakussa miellyttää pohjan mehevyys. Sen verran varioin ohjetta, että korvasin muscovadosokerin 200 g fariiniisokeria + 170 g tavallista sokeria. Tämä siitä syystä, koska fariinisokeria  ei ollut enempää kaapissa, enkä jaksanut lähteä sitä kaupasta hakemaan.



Kirjoitan tähän varmuuden vuoksi ainemäärät, koska kuva on pikkasen epäselvä.

Pohja

75 g kaakaojauhetta + 2 dl vettä
3/4 tl ruokasoodaa
4 munaa
370 g muscovadosokeria
1,8 dl auringonkukkaöljyä tai mitä tahansa miedon makuista öljyä
200 g vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

Kuorrutus
150 g tummaa suklaata
3 rkl maitoa (käytin kermaa)

tiistai 24. tammikuuta 2012

Nutellamuffinit


Piiiiiiiiiiitkästä aikaa päivitystä. Ohjeen nappasin täältä ja pikkaisen muuntelin sitä sen mukaan, mitä kaapista löytyi. Nutellan korvasin X-tra:n vastaavalla halpistuotteella. Saksanpähkinät voi korvata mieleisellään lajikkeella tai jättää kokonaan pois jos ei niistä pidä. Alkuperäisessä reseptissä taikina oli marmoroitu nutellalla tiikerikakun tyyliin, mutta minä päätin lisätä sen muffinin sisään ikään kuin pieneksi yllätykseksi.


Nutellamuffinit

125 g margariinia
2 munaa
2 dl (175 g) sokeria
2 tl vanilliinisokeria
3,5 dl (230 g) vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
vajaa 1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna
2/3 dl maitoa

Nutellaa

Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen joukkoon kokoajan sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Lisää maito ja lopuksi pähkinärouhe. Laita lusikallinen taikinaa jokaisen muffinivuoan pohjalle. Lusikoi 1 tl nutellaa taikinan päälle ja peitä lopuksi nutella taikinalla niin että se peittyy kauttaaltaan, eikä näin ollen kärvenny uunissa. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes taikina on kauttaaltaan kiinteää(nutella taikinan sisällä jää juoksevaksi)